logo


mari Mari

Kielet ja viestintä-linja alkoi houkuttelemaan minua, kun mietin mitä hyödyllistä voisin päivieni kuluksi tehdä. Samaan aikaan en ollut valmis sitoutumaan tiettyyn asiaan kovin pitkäksi aikaa ja olin kovin iloinen kun sain tiedon, että minut oli hyväksytty linjalle. Minulla oli siis suunnitelma vuodeksi eteenpäin.
Linjan kaikki aineet ovat olleet mielenkiintoisia ja antoisia. Uusina kielinä itselleni on tullut ranska ja espanja, ja etenkin jälkimmäinen on alkanut kiinnostaa minua erityisen paljon. Toisinaan olisin toivonut, että valinnaisuutta olisi ollut enemmän, mutta kokonaisuudessaan olen ollut erittäin tyytyväinen.

Opintojen lisäksi linja on tuonut minulle uusia ystäviä, olen yllättynyt miten hyvä yhteishenki ryhmällämme on ollut. Olemme viettäneet usein vapaa-aikaa yhdessä ja toivon että tulemme pitämään yhteyttä vaikka tiemme erkanevatkin. Oma tieni kulkeutunee lähitulevaisuudessa ulkomaille.
copyright