logo


ville

Ville

Hain Kivet-linjalle, koska pääsykokeet menivät vähän mönkään. Ennakkoluuloja oli jonkin verran, mutta linja osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Ilmapiiri oli heti ensimmäisinä päivinä todella hyvä, eikä ketään heitetty ”syrjään”. Kaikki olivat jo ensimmäisellä viikolla kavereita.

Olen viihtynyt opistolla hyvin, vaikka osa kursseista ei ole oikein sujunut. Normaalit päivät ovat menneet yleensä opiskellessa, sekä pelatessa biljardia ruokavälitunnilla opiston pommisuojassa.
Linjan kanssa on ollut hauskaa myös vapaa-aikana, mm. tuparien muodossa. Nämä olivat juuri sellaisia hetkiä, joita ei helpolla unohda.
Opistolla tuli myös tutustuttua muutamiin muiden linjojen opiskelijoihin. Tämä kertoo paljon yleisestä ilmapiiristä, joka oli enemmän kuin hyvä.
Mitä nyt itsestä voisi sanoa, niin olen aika rauhallinen kaveri, joka ei yleensä ota asioita liian vakavasti tai hermostu niin helposti. Olen aika varma, että muut linjalaiset ovat huomanneet saman, heh.
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, en ole vielä ihan varma mihin haen tai mistä itseni löydän. Muutamaan paikkaan voisi hakea opiskelemaan, mutta jos onni ei suosi, niin haen luultavimmin töitä.
copyright